Mitä on partio?

Vaahtopäät ja kaskivalkeet,
huiviemme liekit laineet,
kaikki parhaat tytöt pojat,
Palokasta PaPa!

Partio on maailman suurin nuorisoliike, johon kuuluu noin 45 miljoonaa partiolaista yli 200 maassa. Suomessa partiotoiminnassa on vuosittain mukana noin 65 000 partiolaista. Partiota monipuolisempaa harrastusta saa hakea. Partio on avointa kaikille. 

Partion tavoitteena on kasvattaa persoonallisuudeltaan ja elämäntavoiltaan tasapainoisia, vastuuntuntoisia, aktiivisia sekä itsenäisesti ajattelevia paikallisen, kansallisen ja kansainvälisen yhteisön jäseniä. Partion tavoitteet ja päämäärät pyritään saavuttamaan monipuolisen tekemisen kautta. Kaiken ytimessä on yhdessä tekeminen ja oppiminen.

Mitä Palokan Partiolaisissa tehdään?

Opettelemme kaikenlaisia taitoja, joita lapsi, nuori ja aikuinen tarvitsee luonnossa liikkuessaan ja muuallakin. Käden taidot, ensiapu ja itseluottamus kuuluvat toimintaan. Opimme yhdessä ryhmissä tekemällä. Partio-ohjelman mukaisesti kasvamme vastuuseen itsestämme, toisista ja ympäristöstämme.

Miten voit liittyä toimintaan?

Tervetuloa Partioon -illassa joka elokuussa kerromme toiminnastamme kiinnostuneille lapsille ja aikuisille mitä partio on ja minkälainen partiolippukunta on Palokan Partiolaiset. Tänne kannattaa tulla kuuntelemaan ja kyselemään. Tapahtuman jälkeen muodostamme uusia ryhmiä tai jaamme uudet tulokkaat olemassa oleviin ryhmiin. 

Huomaa kuitenkin, että jäseneksi voi liittyä milloin vain. Liittymistä varten ei tarvitse odottaa elokuuta.

Varsinainen ilmottautuminen partioon tapahtuu sähköisesti täyttämällä jäsenhakemus Palokan Partiolaisiin.

Lisätietoa saat myös lippukuntamme sähköpostiosoitteesta: palokanpartiolaiset@gmail.com